Odotuskuvaus
Tuo ihmeellinen, kaunis aika ennen pikkuisen syntymää. Raskausaika on ohi nopeasti ja keho muuttuu kovaa tahtia. Kuvien kautta on ihana palata takaisin noihin hetkiin ja vaikka olo ei välttämättä raskaushetkellä ole kaikista kuvauksellisin, pyrin tekemään kuvaushetkestä mahdollisimman mukavan.
Itkin, kun ottamiasi kuvia katsoin. Ihan valtavan suuri itsetuntoboosti tässä kaiken keskellä tuli tarpeeseen<3 Olet valtavan taitava ja aivan oikeassa hommassa.
Odotuskuvaus on hyvä yleensä toteuttaa raskausviikoilla 30-34, mutta kuvaukset voidaan toteuttaa myös aiemmin tai myöhemmin, jos se tuntuu itsestä paremmalta. Kuvauksiin voit tulla yksin, kumppanin tai jonkun muun läheisen kanssa. Kuvaukset toteutetaan teille parhaiten sopivassa paikassa, kuten teillä kotona, miljöössä tai luonnonvalo studiolla. Ohjaan ja neuvon läpi kuvauksen ja toivon, että kuvien lisäksi pystyt nauttimaan tuosta ihmeellisestä elämän hetkestä.